keskiviikko 19. elokuuta 2015

Yllärireissu

Kotona jälleen viikon osastoreissulta! Jouduin siis viime viikon keskiviikkona osastolle, koska mun kaikki veriarvot oli ihan alhaalla ja kuumettakin oli vähän noussut. Ei oltais välttämättä ite ymmärretty lähteä ellei olis soitettu osastolta, olin kuitenkin vartti sitten pyöräillyt käymään koululla ja takasin. Pahinta oli varmaan se, että mun suu oli rikki ja syöminen todella vaikeeta sen takia. Ei siinä muu auttanut, kun lähteä taksilla kiitään osastolle. Sain sentään privaattihuoneen (ja -vessan, ah).

No, mitäs osastolla? Letkut kiinni ja antibiootit, nesteet, kipulääkkeet ja punasolut tippumaan ja piikistä pistettiin valkosolujen kasvutekijää. Eka päivä meni aika lailla nukkuessa ja muuten vaan makoillessa. Osastolla olo tuntu kerrankin ihan ookoolta, koska sain lääkkeitä jotka parantaa oloa, eikä vie voimia entisestään, kuten sytostaatit tekee.

Viikonloppu meni kanssa vaan olemiseen, suukivuista kärsimiseen ja Netflixin tuijotteluun. Muutamia sukulaisia ja perhekin kävi viihdyttämässä, mä yritin keskutella parhaani mukaan sen kaiken sössötyksen keskeltä.

Viikko alko sairaalakoulun ynnä muiden merkeissä. Suukin alko olla parempaan päin ja kotiinlähtö lähempänä. Tänään oon ollut vähän pahalla päällä, enkä oikein tiiä miks. Ottaahan se päähän, ettei voi elää niinkun muut ysiluokkalaiset ja kaikki pitää miettiä uusiks. No, toivottavasti jonain päivänä voin lukee tätäkin tekstiä ja huokaista helpotuksesta, että se kaikki on viimeinkin ohi.

Ens maanantaina on kolmannet sytostaattihoidot ja myös viimeiset ennen leikkausta, missä kasvain poistetaan kokonaan! Sitten päätetään, mitä tehdään jatkossa. Jänskäää.

Ohessa ahkera opiskelija (minä totta kai) kattelemassa äidin tuomia uusia koulukirjoja

Rakkautta!

maanantai 10. elokuuta 2015

Tapahtumia viikkojen takaa

Pitkästä aikaa! Pitää oikein miettiä, että mitäs kaikkea tässä onkaan tehty viime aikoina. No, mulla oli kahden päivän sytostaattihoidot, jotka alko 3.8. Ne hoidot meni yllättävän hyvin, varsinkin kun tapasin samassa huoneessa hoidoilla olevan Erikan! Meillä oli paljon samankaltasia ajatuksia ja juteltiin yömyöhään (yöhoitajatkin viihdytti meitä, heh).

Keskiviikkona 5.8 pääsin kotiin, ja kotona oon nauttinut olostani. Sain muuten myös Skuxx-vaateyhtiöltä mustan pöllöpaidan ja pari pipoa, kiitos vielä niistä!




Viime viikonloppu sujui melko rauhallisissa tunnelmissa, sunnuntaina kävin mun kaverin rippijuhlissa. Tänään käväsin osastolla hakemassa yhden sytostaattilääkkeen ja lähdettiin siitä sitten takasin kotiin. Huomenna alkaakin sitten ysiluokka! Tosin en vielä pääse kouluun, koska siitä ei olla vielä sovittu kunnolla lääkärien kanssa, mutta sitä odotellessa. Olenhan mäkin silti huomenna ysiluokkalainen, vaikka en koulussa olisi.

Rakkautta!