lauantai 20. helmikuuta 2016

Illanistujaiset + muuta asiaa








Long time no see! Elikkäs, mulla oli 13.2 tälläset illanistujaiset, missä oli mun kolme kaveria meillä herkuttelemassa ja viettämässä aikaa. Yks niistä puuttuu kuvasta, koska toi on otettu seuraavana päivänä ja hän oli jo lähtenyt kotiin. Kuitenkin, oli hauskaa!

Halusin ilmoittaa tämän postauksen ohella, että mun kamerassa ei toimi jostain syystä videokuvaus, joten en saanut koskaan tehtyä sitä videopostausta mitä lupailin, pahoittelen sitä! En oo postannut pitkään aikaan blogiini, koska en ole saanut keksittyä mitä kirjoittaisin, ja kun se miettiminen venyi ja venyi, jäi sitten postailu hetkeksi. Joten, olen päättänyt, että herätän blogini takasin eloon, mutta vain kuvanlogin muodossa. Oon tajunnut, että kirjoittaminen ei ole mun paras ilmaisukeino, valokuvat on. Se on ihanaa, että ootte tykännyt mun kirjoituksistani, ja kommentoinutkin niitä, mutta mä en koe sitä itselleni parhaaksi tavaksi kertoa mun elämästä.

Tähän loppuun haluan vielä kuitenkin kertoa, että mulla menee hyvin, ja mulla on enää 2 sytostaattihoitoa jäljellä. Mitä, vastahan mä tän blogin aloitin, vastasairastuneena! Oon käyny läpi ison leikkauksen, sädehoidot ja vielä sytostaatit päälle.

Rakkautta!

5 kommenttia:

  1. Olet sä hyvin kirjottanutkin, mutta tee ihan just niin miten susta itestäs tuntuu hyvältä ja luontevalta! ☻Ketään muuta ei tarvitse yrittääkkään miellyttää, paitsi itseäs! Nauti pienistä hetkistä rakkaiden kanssa ja elä niin onnellisesti kun tän kaiken keskellä vaan pystyt, enää kaks sytostaattia ja sitten oot vapaa! ♥
    Oot nähny ja kokenu ihan liikaa kipua ja tuskaa tohon ikään, silti siinä ja siks ootkin kaikista vahvin ♥

    VastaaPoista
  2. ja ai että miten hyvännäkösiä paprikoita!!!!!

    VastaaPoista
  3. ❤kuvia odotellessa! Ihanaa kevään odotusta sulle Ida!

    VastaaPoista
  4. Kirjoita joka tapauksissa. Sorry, jos suomen kielen on virheellinen , minun taloudenhoitaja kävi koulua vuosia sitten Suomessa.

    VastaaPoista